maanantai 14. heinäkuuta 2014

Kenneltapaaminen Kolilla ja Oulu KV!

Kesäloma alkoi Grezagord's kenneltapaamisen merkeissä Kolilla. Perjantaina mentiin paikan päälle. Enään sille päivää ei mitään erikoista ohjelmaa ollut. Istuttiin kodassa, vaihdettiin kuulumisia ja koirat juoksentelivat keskenään.
Lauantaina aamupalan jälkeen aloitettiin treenaamaan. Hillan kanssa aloitettiin rally-tokoilemalla. Tehtiin pientä radan pätkää ja vielä muutamia yksittäisiä kylttejä. 


Rally-tokon jälkeen jatkettiin noutotreeneillä. Tehtiin markkeerausta dameilla. Lisäksi oli siipidamia ja kanidamia.
Melkein kaikki tuli oikein hienosti mulle. Voi että sitä voikin olla välillä niin ylpeä tuosta koirasta!♡ Lisäksi oli laukaustestausta. Me koirakot mentiin aluksi tosi kauas ampujasta ja pikkuhiljaa lähennyttiin. Hillahan ei laukauksista periaatteessa välitä ollenkaan, mutta mitä lähemmäs menee niin se kiihtyy siitä että mitä nyt tapahtuu. Siitä näkee sen innon mikä syttyy. Pitäisi päästä tekemään.


Harjoiteltiin me lauantaina myös tassusiteen tekoa ja koiran ensiapua.


Lauantaina oli leikkimieliset olympialaiset. Siinä oli kolme erilaista lajia. 

Nakinsyönti oli ensimmäinen. Mun koira on toivottoman hidas nakinsyöjä! Jäi ilmeisesti analysoimaan onko tarpeeksi hyvä nakki...☺
Toisena oli juoksukisa. Hilla juoksi kolmanneksi. (Onneksi on sen verran mun perään ☺)
Viimeisenä oli laatikkoleikki. Ei olla ikinä kokeiltu, mutta niin vaan Hilla nosti etutassut laatikon päälle ja saatin mentyä kierros ympäri ja saatiin vielä lisäpisteetkin, kun Hilla istui laatikon päällä.
Sunnuntai aamuna vielä vähän harjoiteltiin markkeerausta ja oltiin Marin opissa. Sain hirveän hyviä vinkkejä miten treenata suuntaa ja lähihakua. Näillä jatketaan.

Kiitos kaikille parhaasta seurasta ja hauskoista ohjelmista!
Jekku-veli ja Hilla

Agilitytreenit jäi viime maanantaina välistä ja niin jää tänäänkin. En viitsi juoksuista koiraa viedä kentälle hajujen takia, vaikka pöksyt jalassa saataisiinkin treenata. Ja eipä tuolla kovin hyvä treeni-ilma ole, kun on niin kuuma. Menen itse kuitenkin kuunteluoppilaaksi, jos edes jotain jäisi mieleen.

Lauantaina pyörähdettiin helteisellä Äimärautiolla Oulu KV:ssa. Tuomarin muutoksen takia meillä oli Marja Talvitie. Tiukka tuomari kyllä. 

AVO EH AVK3.

Arvostelu: Hyvin liikkuva, hieman niukasti takaa kulmautunut. Hyvä pää. Löysät kyynärpäät. Hyvä väri. Hieman pehmeä karva.