sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Näyttelykausi avattu!

Oltiin tänään meidän ihan EKOISSA virallisissa näyttelyissä. Sieltä tuli tulokseksi JUN EH JUK2. :) Arvostelun näette tästä. Nyt on hyvä jatkaa Oulaisten näyttelyyn joka on 4.5. En malta oottaa että nähdään Hillan kasvattaja ja velipoika.


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Hillan pahat tavat

Kiira ja Kiharat blogi haastoi meidät lukijat kertomaan koiriemme pahoista tavoista. :) Tartuin tähän hauskaan haasteeseen. Ja haastan myös kaikki muut tekemään saman.

Tässäpä teille listausta tuon 10 kuukauden ikäisen neidin ärsyttävistä tavoista.

1. Pulkan ja potkurin perään säntäily
  • Lenkillä jos joku menee pulkan tai potkurin kanssa ohi, niin voi kamala mikä hätä Hillalle tulee. Olisihan se tietenkin ihana kirmata pulkan perässä. Onneksi pulkkailu ja potkuttelu kelit on tältä erää ohi! :D  
2. Tavaroiden tuhoaminen
  • Sitten tämä minkä varmaan melkein jokainen koiran omistaja saa joskus kokea... Eli tavaroiden tuhoaminen. Onneksi ollaan säästytty (vielä ainakin) pahemmilta vahingoilta. Listaan lukeutuu yhdet (lempi) kenkäni, pari johtoa, muutamaa pöydän ja kaapin kulmaa on jyrsitty, kahdet (onneksi kopio) crocsit, pahvilaatikoita, pari kansiota...
3. Hyppiminen
  • Kolmas paha tapa on vieraita ja ylipäänsä kaikkia ihmisiä vasten hyppiminen. Tätä ollaan yritetty kitkeä pois, vaihtelevalla menestyksellä. Lipsun tämän suhteen. Hilla on niin pieni kokoinen, että siihen ei siksi tule puututtua niin paljon (hyppää tosin silti voimalla :D ).
4. Kaiken ei-syötäväksi-tarkoitetun syöminen
  • Kaikista näistä pahoista tavoista PAHIN on kaiken syöminen. Siis AIVAN kaiken mikä suuhun mahtuu (tämä on tosin nyt vähän vähentynyt). Varsinkin karvapallot on aivan super ihania. Ja ne on myös ihana oksentaa mamman uudelle matolle. Lenkillä saa olla tarkkana, ettei suuhun mene jotakin vaarallista. Varsinkin nyt kun meidän läheisiltä poluilta on löytynyt myrkytettyjä makkaroita yms. En pysty käsittämään ihmisiä, jotka nuita makkaroita levittelee. Vaikka koirat (tai koirankakat) ärsyttäisikin, niin ei tuo myrkyttäminen mitään ongelmia poista.
5. Kerjääminen
  • Aina pitää koittaa jos jotakin vaikka saisi. Tietää että ei kannata multa kerjätä, niin kokeileekin sitten kaikilta muilta ihmisiltä. Mutta tämä ei ole mitenkään erikoisen paha tapa. Hilla lopettaa sen heti kun käsken menemään muualle.
Nuo kaikki ärsyttävät tavat kuuluu Hillan luonteeseen. Se nyt sattuu olemaan tuollainen pieni jokapaikan höseltäjä. Siksipä minä sitä niin paljon rakastankin. Mistään ei iloitse niin paljon kuin, siitä että aamulla herää ja pienet nappisilmät tuijottaa sängyn laidalla odottaen aamuruokaa ja uusia päivän seikkailuja.♥

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Pesupäivä!

Tänään oli pesupäivä. Ja siistittiin samalla korvat pitkästä aikaa. Haapaveden näyttelykutsu tuli. Samoin namuja monta pussia. Meillä on uusi lemppari. Findogsin kana-peruna. Tuoksuu hyvältä (koiran nenään ei niinkään mun) ja helppoja paloitella. Jopa tuo nirso neiti tykkää niistä. Eli niitä paljon mukaan ensviikolla. ;) Lisäksi tarttui Mustista & Mirristä mukaan näyttelyhihna.
 


Miten pienen koiran korvista voi lähteä tuommoinen määrä KARVAA?

"Miksi kesken kaiken pitää räpsiä niitä kuvia?!"
Puhtaana ja siistittynä. :)

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Jäällä seikkailua,makkaraa ja ulkoilua!

Otsikko kertoo jo kaiken olennaisen pääsiäisestä. :)


Onnellinen koira!

"Ei siellä näy kaloja..."