tiistai 19. maaliskuuta 2013

Ekat juoksut!

Nyt ne tuli! Kauon odotetut ensimmäiset juoksut. Merkkejä on ollut ilmassa jo jonkin aikaa ja eilen ne sitten alkoi. Lenkillä kuljetaan kuono maassa, jokaikinen haju pitää haistella tarkoin ja sisällä vingutaan kokoajan. Odotettiin kovasti että oltais päästy käymään nuissa parissa mätsärissä treenaamassa vielä käytöstä näyttelyitä varten, mutta nepäs jää nyt välistä sittenkin. Täytyy tyytyä nyt ihan kotitreeniin ja mennään niillä sitten Haapaveden näyttelyyn. :)

Mutta nenäpunkista on jo toivuttu! Torstaina vielä yksi lääke, mutta oireita ei enään ole ollut.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Vieraana nenäpunkki!

Nyt tulee vähäksi aikaa taukoa koirapuistoilusta ja muiden koirien moikkailusta. Hillalla on nenäpunkki. Ja lisäksi vielä kämppikseni kahdella koiralla ja kissallakin vielä. Koko poppoo joudutaan hoitamaan. Yksi tabletti kerran viikossa kolmen viikon ajan. Jos joku ei tiedä mikä on nenäpunkki, niin tuolla on tietoa.

Oulaisten näyttelyyn ollaan jo ilmoittauduttu. Sinne tulee myös Hillan kasvattaja ja sen mukana Hillan veli. Ja lisäksi Elli sisko tulee myös. Sitä odotetaan innolla. Kiva nähdä kasvattajaa ja päästä näyttämään Hillaa hänelle. :)
Ennen Oulaisten näyttelyä pyörähdetään varmaan vielä treenaamassa yksissä mätsäreissä. Ja Haapaveden näyttely on vielä kysymysmerkki. On tässä vielä aikaa kuitenkin ilmoittautua.
Nyt on ilmoittauduttu myös Haapaveden näyttelyyn!

Toivottavasti alkais nuo lumet jo sulaa, että saatais joku mejäkurssi. :) En malta oottaa!

"Mulla on tylsää, jos et oo sattunu huomaamaan..."
Tällä tyylillä meillä nykyään aina nukutaan. :)